Marimekon kevätmallisto inspiroi kukkaloistollaan

Posted on

Marimekon kevätmallisto – tai ainakin ensimmäiset kuvat siitä – on julkaistu! Koska etenkin harmaampina kesäpäivinä kaivataan hieman väriloistoa, ajattelin jakaa muutaman kuvan myös teidän iloksi!

Marimekon kevätmallisto

Marimekon mukaan luonto ja sen omalaatuiset muodot ja värit ovat inspiroineet brändin kuviosuunnittelua jo vuosikymmeninen ajan. Ensi kevään malliston tarkoituksena on juhlistaa hyvää elämää, ja sen kukkakuviot kuvastavatkin luovuutta, rohkeutta ja epätäydellisyyden viehättävyyttä. Kuvioiden taustalta löytyy poikkeuksellista rohkeutta: Maija Isola suunnitteli ikonisen Unikko-kuvion vuonna 1964 sen jälkeen, kun merkin perustaja Armi Ratia oli sanonut, ettei Marimekossa koskaan tultaisi painamaan kukkakuvioita.

Marimekon kevätmallisto

Marimekon kevätmallisto kukkakuvioineen tuo keväisen puutarhan sekä kotiin että vaatekaappiin. Malliston väripaletin sävyt on Marimekon mukaan poimittu puutarhan loistosta: laventelille, indigonsiniselle ja ruohonvihreälle kontrastia tuovat malliston maanläheiset sävyt. Vaatemalliston siluetit viittaavat 1960-luvun vapautuneeseen tunnelmaan ja flower power -ideologiaan. Kontrastina kellohihoille ja -lahkeille mallistossa nähdään työvaatteista inspiroituneita yksityiskohtia. Kuulostaa ihanalta!

Marimekon kevätmallisto

Malliston upeat vaatteet tulevat myyntiin joulukuussa, mutta sen kauniista kukkakuoseista sekä väriloistosta voi ottaa mallia omaan kesäpukeutumiseen jo nyt. Pitkähihainen kukkamekko sekä kukalliset housut ovat loistava valinta myös hieman viileämpiin kesäpäiviin – etenkin jos ne yhdistää valkoisten nilkkureiden kanssa, kuten allaolevassa kuvassa!

Marimekon kevätmallisto