Muhkea viitta on syksyn sankariasuste

Posted on

Syksyllä säiden viiletessä on ihana kääriytyä johonkin lämpimään. Siksi ei ole ihme, että erilaiset viitat ja kaavut valtaavat catwalkit lähes joka vuosi syksyn muotiviikkojen aikaan. Tänä vuonna ne tuntuvat erityisen ajankohtaiselta: ne sopivat täydellisesti syksyn boheemiin, 70-lukua henkivään tyyliin, ja tarjoavat kaivattua lämpöä ja pehmeyttä tähän harvinaisen haastavaan syksyyn.

Muhkeita viittoja näkyi muun muassa Celinen, Diorin ja Max Maran näytöksissä. Milanon ja Pariisin ilmastoissa niitä käytetään kepeästi syystakin korvikkeena, mutta Suomen leveysasteilla viitta toimii parhaiten nahkatakin, trenssin tai miksei vaikka talvitakinkin kaverina – ylimääräisenä lämpökerroksena sinun ja syystuulen välillä.

Lämmittävä viitta on myös helppo ratkaisu syksyn ainaiseen pukeutumisongelmaan, eli siihen, kuinka paksua villapaitaa tai takkia tänään oikein tarvitsee. Leudommalla ilmalla sen voi antaa hulmuta vapaasti harteilla, viileämmällä säällä kietoa tiukasti ympärille. Kätevää, eikö?

Muhkea viitta lämmittää syksyllä

Lämpöinen viitta on myös siitä hauska trendi, että sen kanssa voi käyttää luovuutta ja mielikuvitusta. Viitaa ei ole pakko ostaa viittana, vaan myös kookas huivi tai vaikkapa tyylikäs villainen torkkupeitto ajavat saman asian. Itse olen jo vuosien ajan käyttänyt Acnen jättihuiviani hartoilla viitan tapaan, ja se toimii loistavasti myös tässä tarkoituksessa – etenkin sillon, kun on lähtenyt liikkeelle liian ohuella takilla tai toimiston ilmastointi on liian kovalla. Monikäyttöiset vaatteet ovat parhaita: ne astuvat apuun yllättävissäkin tilanteissa!

Jos viitan haluaa ostaa, tyylikkäitä vaihtoehtoja löytyy tänä syksynä monien kiinnostavien brändien valikoimista. Itse olen erityisen ihastunut tuohon Tauko Designin kekseliääseen, kierrätysmateriaalista valmistettuun toppaviittaan sekä KN Collectionin ruskeaan merinoponchoon.

Hyviä löytöjä voi tehdä myös kirppiksiltä: etenkin tämä Ritva Fallan villainen second hand -viitta on todella upea. Kattava valikoima second hand -vaihtoehtoja löytyy myös kotimaiselta Emmy-nettikirppikseltä sekä kansainvälisestä aarreaitasta Vestiaire Collectivesta – kannattaa käydä tutustumassa vaikka ihan inspiraatiomielessä!

Kaipaatko lisää ideoita ja inspiraatiota lämpimään syystyyliin? Kurkkaa myös postaukseni tyylikkäistä neulemekoista sekä klassisesta ruutumuodista!

Kollaasin kuvat: Vihreä second hand -viitta, Ritva Falla / Vestis; Beige villapeitto, Alpaka / Weecos; Ruskea merinoponcho, KN Collection; Harmaa toppaviitta, Tauko Design;  Beige villaviitta, Andiata