Talvivaatteet varastoon – Takkien, neuleiden ja talvikenkien vaatehuolto

Posted on

Näin kevään ja kesän välimaastossa on oivallinen aika tehdä pieni takkien, neuleiden ja talvikenkien vaatehuolto ennen niiden jokakesäistä varastoimista.

Vaikka tässä vaiheessa kevättä tuntuisikin siltä, että tekisi mieli työntää talvitakit ja saappaat nopeasti piiloon, kannattaa ottaa pieni hetki aikaa ja osoittaa rakkautta ja huolenpitoa koko pitkän talven palvelleille vaatteille. Vaatehuolto on nimittäin todella tärkeää, jotta vaatekaapin aarteet säilyisivät hyväkuntoisina ja käyttökelpoisina mahdollisimman pitkään. Käyttämällä hetken aikaa säästät siis pitkällä tähtäimellä sekä ympäristöä että rahaa!

Takkien, neuleiden ja talvikenkien vaatehuolto käy helposti ja nopeasti muutaman perusvälineen avulla. Itselläni on käytössä Kentin vaateharja ja Arelan kashmirkampa vaatteille sekä Wolyn mokkakumi ja -harja mokkanahkaisille kengille. Muille kengille olen käyttänyt vanhoista t-paidoista leikattuja ”puhdistusliinoja”, mutta ostoslistalla on myös laadukas kenkäharja!

Koska itse vasta opettelen kunnollista vaatehuoltoa, olen käyttänyt apunani Arkivé Atelierin loistavia ohjeita. Kiitos niiden, myös minun lempivaatteeni näyttävät nyt kuin uusilta!

villakangastakin vaatehuolto

Villakangastakin huolto:

Villakangastakkien kausihuollon aloitin harjaamalla vanhat ja sitäkin rakkaammat vintagetakkini Kentin vaateharjalla. Käsittelyn tulos oli uskomaton: vuosikymmeniä vanhat, pinnasta hieman nuhjuiset takit näyttivät käsittelyn jälkeen upouusilta, puhtailta ja kiiltäviltä! Harjaaminen irroitti villaan kiinnittyneen pölyn ja lian, sekä suoristi ja siloitti takin kuituja. Viimeistelin takkihuollon vielä bakteereita ja hajuja poistavalla höyrytyksellä sekä tuuletuksella kirpsakassa kevätilmassa!

Käsittelyn jälkeen ripustin takit henkareille ja suojasin ne pukupusseilla. Näin ne säilyvät huippukuntoisina seuraavalle talvikaudelle!

villaneuleiden vaatehuolto

Villaneuleiden huolto:

Villaneuleet ovat yksi vaatekaappini kulmakivistä ja haluankin pitää niistä hyvää huolta. Kuten villakangastakkien, myös neuleiden vaatehuolto koostuu pitkälti harjaamisesta, höyryttämisestä sekä säännöllisestä tuuletuksesta. 

Aloitin neulehuollon rapsuttelemalla näkyvät nypyt varovaisesti irti Arelan kashmirkammalla, minkä jälkeen harjasin ne kauttaaltaan läpi Kentin vaateharjalla. Myös tässä lopputulos oli todella motivoiva – neuleet silenivät silmissä ja materiaalista tuli entistäkin pehmeämpi. Harjauksen jälkeen käsittelin neuleet puhdistavalla höyrytyksellä, ja lopulta annoin niiden kuivua ja tuulettua rauhassa. Huolletut neuleet pakkasin suljettaviin säilytyspusseihin, jotka suojelevat niitä mahdollisilta tuholaisilta. Ikäviä vieraita voi pitää loitolla myös seetripuupallojen avulla!

Hot tip! Neulehuollon yhteydessä kannattaa huoltaa myös villahuivit! Harjaa huivi molempiin suuntiin, höyrytä ja tuuleta! Mikäli huivi on selvästi likainen, tehosta harjausta suihkaisemalla huivi hieman kosteaksi suihkepullon avulla.

Vaatehuolto

Talvikenkien huolto:

Myös talvikenkien kausihuolto lähtee hyvästä puhdistuksesta. Itse harjasin mokkanahkaiset kengät läpi mokkaharjalla ja poistin värjäytymät ja tahrat mokkakumilla. Jos tämä ei auta, voi kengät myös puhdistaa sopivalla nahkashampoolla! Puhdistuksen jälkeen suihkuttelin kenkiin hoitoaineen ja annoin kuivua rauhassa.

Pintanahkaiset kengät puolestaan pyyhin puhtaaksi kostealla puuvillaliinalla. Tässäkin voisi tehosteena käyttää sopivaa nahkasaippuaa, mutta paremman puutteessa pelkkä vesikin riittää. Puhdistuksen jälkeen käsittelin kengät hoitovoiteella ja annoin imeytyä.

Huolletut talvikengät täytin muodon säilyttämiseksi vanhoilla sanomalehdillä ja pakkasin omiin laatikoihinsa. Mikäli alkuperäisiä boxeja ei ole tallessa, voi tässä käyttää vaikkapa nettikauppojen pahvilaatikoita.

Huom! Kenkien kausihuollossa riittää puhdistus ja hoitoaineen levitys. Suojatuotteet kannattaa levittää vasta syksyllä ennen kenkien käyttöönottoa!

P.S: Yksityiskohtaiset ohjeet eri vaatteiden huoltoon löydät Arkivé Atelierin nettisivuilta! Heitä kannattaa seurata myös Instagramissa, sillä sieltä löytyy myös loistavia pikku videoita vaatehuollon avuksi.